Neljä erinomaista syytä järjestää tyhy-päivä – mikä näistä on sinun organisaatiollesi ajankohtaisin?

Mikä on tyhy-päivän idea? Mitä hyötyä siitä on ja miksi sellainen tulisi järjestää – ja mielellään vieläpä säännöllisesti? Tyhyily ei tarkoita vain rahanmenoa yrityksellesi, vaan se on valjastettavissa tuomaan merkittäviä hyötyjä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä.

Tässä blogikirjoituksessa esittelemme neljä syytä, miksi sinunkin organisaatiosi kannattaa järjestää tyhy-päivä. Mikä listaamistamme syistä kolahtaa tarpeeseesi parhaiten?

1. Tyhy-päivä tuo kaikki yhteen – kohtaaminen rakentaa luottamusta

Yleisin syy tyhy- eli työhyvinvointipäivän järjestämiselle 2020-luvun alun pandemiavuosien jälkeen on työyhteisön tiimiyttäminen sekä työntekijöiden sitoutuneisuuden lisääminen. Hybridityössä ympäri maakuntaa tai koko Suomea työskentelevä henkilöstö ei välttämättä juurikaan tapaa toisiaan kasvokkain. Yhteisen ohjelman järjestämisen avulla toisilleen vieraatkin ihmiset on kuitenkin helppo tuoda yhteen.

Työterveyden palveluiden kautta monet työpaikat painottavat herkästi työntekijöiden yksilöllistä ohjausta ja työterveydenhuoltoa. Tällöin huomio ja toimenpiteet keskittyvät vain yksilötasolle, eikä keskiössä oleva yksilö välttämättä koe itseään osaksi laajempaa kokonaisuutta. Työpaikan liima ovat kuitenkin toiset ihmiset. Jos koet kuuluvasi joukkoon, tunnet työkaverisi ja luotat omaan työyhteisöösi, ei työpaikan vaihtopäätös synny kovin helposti. Jos taas tunnet itsesi irralliseksi palaksi kasvottomassa massassa, on toiseen organisaatioon ja uuteen työtehtävään siirtyminen paljon helpompaa.

Työhyvinvointi ja keskinäinen luottamus on tärkeä osa jokaisen organisaation menestystä ja sitä voidaan tukea monella eri tavalla. Tarvittaessa hyvin suunniteltu ja toteutettu tyhy-päivä tarjoaa alkusysäyksen myös työyhteisön haasteiden ratkaisemiseen.

 

 

2. Valjasta tyhy-päivä yrityksesi tavoitteiden jalkauttamiseen

Tyhy-päivät voivat vaihdella myös intensiteetiltään. Toisinaan ne ovat kevyitä, sisältäen esimerkiksi kokouksen tai luennon ja sen lisäksi rentoa yhdessäoloa jonkin aktiviteetin parissa. Toisissa tapauksissa tyhy-päivät kuitenkin halutaan viedä syvemmälle pitkäjänteisen työhyvinvoinnin edistämiseen.

Mieti siis ensimmäiseksi, mikä on sinun organisaatiosi tyhy-päivän tärkein tavoite? Etsitkö yhteishenkeä, haluatko kouluttaa henkilöstöäsi esimerkiksi kuormitukseen ja palautumiseen liittyvistä teemoista vai olisiko sopivin näkökulma tyhyilylle fyysisen kunnon parantamiseen tai ylläpitämiseen liittyvät opit ja aktiviteetit? Vaikka monesti tyhy-päivän tavoitteena on virkistävä vaihtelu, on oleellista oppia nähdä tyhy-toiminnan merkitys muutenkin kuin hauskanpidon hetkenä.

Joissakin organisaatioissa on siirrytty tarjoamaan työntekijöille hyvinvoinnin valmennuksia, jotka sukeltavat syvemmälle tärkeisiin elämäntapamuutosten ja jaksamisen aiheisiin. Ne tarjoavat työntekijöille pitkäjänteisemmän mahdollisuuden oppia käytännön keinoja terveellisempään elämäntapaan ja parempaan stressinhallintaan.

Jos et itse ole aivan varma, mikä olisi sinun organisaatiollesi sopivin kulma tyhy-päivän rungoksi, meiltä Peurungasta löydät asiantuntijoita, joiden kanssa ideoida ja suunnitella. Tyhy-päivän rakentamisen kanssa ei siis tarvitse jäädä yksin.

Lue lisää tyhy-palveluistamme »

 

3. Tyhy-päivän edut työntekijän näkökulmasta

Jokaisen organisaation henkilöstö on luonnollisesti jaettu erilaisiin yksilöihin ja tietynlaisiin työtehtäviin. Tiettyä roolia tekevän henkilön näkökulma organisaation toimintaan sekä muuhun henkilöstöön asemoituu yleensä hänen oman roolinsa kautta.

Tyhy-päivien aktiviteetteja, kuten joukkuejakoja, käytetään usein tietoisesti sekoittamaan toisilleen tuntemattomampia ihmisiä keskenään, jotta työajalta tutut kaavat ja kontaktit tulisi hetkellisesti rikottua. Tällöin organisaatiokaaviossa aivan eri puolilla tai eri tasoilla työskentelevät henkilöt pääsevät näkemään omat ja toisten vahvuudet aivan erilaisessa tilanteessa ja toiminnassa. Myös kokonaan uusien kontaktien syntyminen on tyhy-päivinä todennäköisempää kuin jokapäiväisen työn ääressä.

Tyhy-päivät sisältävät usein myös luennon, joka omalta osaltaan tarjoaa mahdollisuuden uusien tietojen ja taitojen hankkimiseen. Tämä voi edistää ammatillista kehittymistä ja henkilökohtaista kasvua myös sellaisen aihepiirin ympärillä, mistä työntekijä ei vapaa-ajalla välttämättä ole oma-aloitteisesti kiinnostunut.

Monet tyhy-päivän erikoisemmat aktiviteetit, kuten riistarastit ja jousiammunta, myös kannustavat työntekijöitä haastamaan itseään ja ylittämään omia rajojaan. Tämä voi kasvattaa itseluottamusta ja luoda positiivista asennetta. Fyysinen aktiivisuus ja sitä seuraava rentoutuminen tarjoavat tervetullutta vaihtelua työarkeen.

 

 

4. Virkistyminen liikkumisen, ulkoilun tai rentoutumisen merkeissä

Hyvinvoiva työntekijä on tuottavampi työntekijä, ja hektisen työarjen vastapainoksi liikkuminen, ulkoileminen ja kehonhuolto ovat aina yhtä tervetulleita irtiottoja.

Tyhy-päivän ohjelmaan voidaan sisällyttää monipuolisia aktiviteetteja ja ohjelmia, jotka edistävät työntekijöiden hyvinvointia ja tarjoavat vaihtoehtoja erilaisille mieltymyksille:

  • Yhteisölliset aktiviteetit: Jos tavoitteena on vahvistaa tiimihenkeä, valittavissa on monia yhdessä tehtäviä aktiviteetteja. Näihin kuuluvat esimerkiksi maanpuolustusteemainen liikunta, jousiammunta, ilmakivääriammunta, riistarastit, kirkkovenesoutu ja tiimikarkelot. Lajivalikoima on laaja, joten voit valita aktiviteetit sen mukaan, mikä parhaiten sopii heidän organisaatiosi tarpeisiin ja toiveisiin.
  • Yksilölliset aktiviteetit: tietynlaiselle ryhmälle yksilölliset liikunta-aktiviteetit voivat olla sopivimpia. Peurungassa tällaisia ovat esimerkiksi spinning, kahvakuula, Bodypump, kuntosalitreeni, vesipuistossa ilakointi ja tanssitunnit. Työntekijät voivat valita oman suosikkinsa tarjotuista vaihtoehdoista, ja vaikka nämä aktiviteetit eivät suoraan lisää yhteishenkeä, ne tarjoavat mahdollisuuden fyysiseen aktiivisuuteen ja henkilökohtaiseen hyvinvointiin.
  • Testit: Tyhy-päivänä voidaan myös järjestää erilaisia testejä, kuten polkupyöräergometritesti tai Firstbeat-mittaus, jotka auttavat arvioimaan fyysistä kuntoa ja stressitasoja. Kuntotestien pohjalta voimme kohdentaa myös pidempiaikaisia valmennuskokonaisuuksia työntekijöillesi.

Tutustu Peurungan aktiviteetteihin »

 

Viisi syytä järjestää tyhy-päivä Peurungassa

  1. Monipuoliset tilat aina erilaisista majoitusvaihtoehdoista kylpylään, kokoustiloihin, kuntosaliin ja Peurunka Areenaan saakka. Usea liikuntatila ja upea luonto mahdollistavat tyhy-päivän järjestämisen jopa 200 henkilölle.
  2. Työhyvinvoinnin asiantuntijamme toteuttavat tavoitteitasi tukevat luennot ja virkistävät aktiviteetit sekä tukevat sinua tyhy-kokonaisuuden suunnittelussa ja hallinnassa.
  3. Kattava ohjelmatarjonta sisältää monia vaihtoehtoja esimerkiksi luonnossa liikkumiseen, tiimiytymiseen, itsensä haastamiseen sekä hikiliikuntaan.
  4. Sijainti keskellä Suomea mahdollistaa helpon saapumisen sekä kaikille kohtuulliset välimatkat, vaikka toimipisteesi sijaitsisivat eri puolilla maata.
  5. 50 vuoden historia ja osaaminen kuntoutuksen parissa on luonut Peurungalle ainutlaatuisen tietopohjan hyvinvoinnin ja työssä jaksamisen tukemiseen.

 

 

 

Ota yhteyttä, suunnitellaan sinun organisaatiollesi sopivin tyhy-päivä nyt!

Tyhy-päivän järjestäminen on investointi työntekijöiden hyvinvointiin ja organisaation menestykseen.

Se tarjoaa mahdollisuuden vahvistaa tiimityötä, lievittää stressiä, lisätä motivaatiota, edistää terveyttä ja osoittaa arvostusta työntekijöille.
Suunnitellaan sinunkin organisaatiollesi sopivin tyhy-päivä nyt!

Lue lisää tyhy-palveluistamme »
Tai ota yhteyttä myyntipalveluumme peurunka@peurunka.fi tai 020 751 6300.