Peurungassa on useita vakioasiakkaita, jotka ovat kymmenten vuosien aikana tulleet tutuiksi sekä henkilökunnalle että toisilleen. 75-vuotias Rainer Vikström oli täällä ensimmäistä kertaa kuntoutuksessa vuoden 1982 helmikuussa, liikenneonnettomuuden vuoksi. – Oman kunnon ylläpitäminen on erittäin tärkeää, Vikström toteaa. Kuntoutuksella on suuri merkitys – sekä henkisesti että fyysisesti Näillä kahden viikon jaksoilla se onnistuu hyvin, ja lisäksi saa vinkkejä kotiin viemisiksi.
71-vuotias Esko Jokijärvi joutui työtapaturmaan vuonna 1980, ja hänkin on käynyt Peurungassa kuntoutumassa yli neljäkymmentä vuotta. – Liikunta- ja toimintakyvyn ylläpitämiseksi kuntoutusjaksot ovat ehdottoman tärkeitä, hän lisää. Ilman kuntoutusta olisi vaara jäädä sängynpohjalle ja muiden huolehdittavaksi.
Molemmat miehet kehuvat Peurungan asiantuntevaa henkilökuntaa ja ystävällistä palvelua. Vikströmin kuntoutuksen kuluista huolehtii vakuutusyhtiö Tapiola – Jokijärven taas IF. Monipuolinen kuntoutus sisältää muun muassa jumppaa, hierontoja, venytyshoitoja, ravintoneuvoja ja asiantuntijaluentoja. – Tapaturma vaikutti muun muassa aineenvaihduntaan häiritsevästi, ja täällä saan siihen helpotusta, Jokijärvi kertoo.
Vikström muistelee Peurungan kupoliaikoja, jolloin kierrettiin sen alla olevaa rataa tai pelattiin pyörätuoli-koripalloa. Monet asiat ovat vuosien saatossa muuttuneet, ja esimerkiksi kuntoutusta ohjaavan lainsäädännön kanssa on pysyttävä ajan tasalla. – Täältä saa ajantasaista tietoa sekä henkilökunnalta että muilta kuntoutujilta, Vikström kertoo. – Tiedonvaihdon lisäksi kohtaamisilla on suuri sosiaalinen merkitys, toteaa Jokijärvi. Täällä tapaa mukavia ihmisiä.
Molempien miesten mukaan säännölliset kuntoutusjaksot ovat erittäin tärkeitä – sekä henkisesti että fyysisesti. – Täällä ollaan koko päivä liikkeellä, ja jaksosta saa monella tavalla paljon irti, kertoo Jokijärvi. – Eihän tänne edes tultaisi vuosikymmen toisensa perään, ellei tästä olisi hyötyä, toteaa Vikström. Toivottavasti tällaisen kuntoutuksen merkitys ymmärretään jatkossakin.
Artikkeli on julkaistu Peurungan 50.v juhlajulkaisussa.