Mediatiedote 3.1.2023
Peurunka järjestää Suomen Ladun sekä Laukaan kunnan kanssa yhteistyössä talviuinnin SM-kisat helmikuussa, 3.-5.2.2023. Talviuinnin Suomen mestaruudesta kisaillaan Peurungan ranta-alueella, Peurunkajärvessä.
Tapahtumaan odotetaan lähes 1000 talviuinnin harrastajaa ympäri Suomen.
Peurungassa Talviuinnin SM-kilpailut järjestetään nyt jo kolmatta kertaa
Edellisen kerran Peurunkajärvessä uitiin kilpaa vuonna 2013 ja sitä ennen vuonna 2008. Tänä vuonna järjestetettävä tapahtuma piti olla jo vuonna 2021, mutta pandemian vuoksi tapahtuma päästään järjestämään vasta nyt, helmikuussa 2023.
Talviuinnin SM-kilpailut otetaan tosissaan, mutta rennosti!
Talviuinnin kilpailutapahtumat ovat tapahtumana rentoja, vaikka tosi harrastajat ovatkin todella kovan luokan uimareita ja kisassa uidaan todellakin tosissaan. Ja näissä Talviuinnin SM-kilpailuissa uimahatulla on tärkeä merkitys!
Ihan kuka tahansa lajista kiinnostunut voi ilmoittautua mukaan haluamaansa sarjaan. Aiempaa kokemusta ja kisastatusta ei tarvitse olla, riittää into lajia kohtaan.
Talviuinnin kisat viimeksi v. 2013 Peurungassa
Talviuinnin kisat viimeksi v. 2013 Peurungassa
Talviuinnin SM-kilpailuissa on useita erilaisia sarjoja
Ihan kuka tahansa lajista kiinnostunut voi ilmoittautua mukaan haluamaansa sarjaan. Aiempaa kokemusta ja kisastatusta ei tarvitse olla, riittää into lajia kohtaan.
Tapahtumassa on erilaisia kilpailusarjoja:
- aktiivisille talviuimareille 50 m rintauinti, 25 m rinta- ja vapaauinti ajanotolla
- viesti sekajoukkueille 4 x 25 m
- matalan kynnyksen sarjat: Kuutti-sarja, jossa pulahdus avantoon sekä Norppa-sarja, jossa uidaan 25 m ilman ajanottoa
Ilmoittautuminen kisaan on käynnissä ja ilmoittautumisia otetaan vastaan 18.1.2023 saakka. Tämän jälkeen ilmoittautuminen on mahdollista vielä paikan päällä, mikäli paikkoja on vapaana. Ilmoittautuminen osoitteessa https://talviuinninsm.fi/.
Talviuinnin SM-kilpailun tuloksia voi seurata reaaliaikaisesti paikan päällä jättiscreeniltä.
Peurunka isännöi jo kolmannet Talviuinnin SM-kilpailut
Peurungan kylpylä ja ranta-alue tarjoavat erinomaiset puitteet tapahtuman järjestämiselle. Sen lisäksi Peurungalla on vankka kokemus kisajärjestäjänä.
”Meillä Peurungassa on ollut kunnia isännöidä kahdet avantouinnin SM-kilpailut vuosina 2008 sekä 2013. Vuonna 2023 isännöimme ylpeydellä kolmannet Talviuinnin SM-kisat meillä. Kisajärjestelyt ovat jo kovassa vauhdissa ja vankka kokemus tapahtumajärjestäjänä auttaa meitä suunnittelemaan tapahtumaa. Toivomme, että Peurunkajärven ympärille rakennettu tapahtuma on ikimuistoinen kokemus sekä osallistujille että kannatusjoukoille. Toivommekin yleisöä paikalle runsaasti seuraamaan tätä totista, mutta hauskaa tapahtumaa. ” kertoo kilpailunjohtaja Tiina Mäntyharju Peurungasta.
Talviuinnin SM-kilpailut huipentuvat Gaalailtaan
Lauantaina 4.2. kilpailut huipentuvat Peurunka Areenalla järjestettävään Gaalailtaan, jonne odotetaan 500 juhlijaa. Gaalaa vietetään rennossa tunnelmissa. Illan esiintyjänä on Markku Aro.
Suomen Latu kehittää talviuintia Suomessa. Harrastajia jopa 720 000 Suomessa.
Suomen Latu on liikuttamiseen ja ulkoilijoiden edunvalvontaan keskittynyt ulkoilujärjestö. Se edistää kaikenikäisten ulkoilua ja liikunnallista elämäntapaa – kaikkina vuodenaikoina. Järjestön tavoitteena on, että kaikki löytäisivät mielekkään tavan ulkoilla ja nauttia luonnosta.
Suomen Latu on ollut alusta asti kehittämässä talviuintia lajina muun muassa toimimalla lajiliittona ja kouluttamalla. Talviuinti on edullinen, sosiaalinen ja luonnonläheinen harrastus, joka saa veren kiertämään, hormonit liikkeelle ja terveyden kukoistamaan. Laji tarjoaa sekä turvallista extremeä että rentouttavaa mindfulnessia. Talviuintia harrastaa jopa 720 000 suomalaista ja yli 400 000 on kiinnostunut kokeilemaan lajia.
Lue lisää talviuinnista Suomen Ladun sivuilta.
Lisätietoja tapahtumasta ja haastattelut:
Myynti- ja markkinointijohtaja Tiina Mäntyharju
puh 020 751 66 60, tiina.mantyjarju@peurunka.fi